Uusi vuosi, uudet kujeet
Vuosi vaihtui paukkuen, mutta onneksi Nera tuntui ottavan sen tyynesti vastaan. Tarkoituksena olisi ollut mennä ennen uutta vuotta ampuradalle käymään, jotta kovat paukahdukset olisivat tulleet tutuiksi. Ei kuitenkaan päästy sinne, koska kaikki lähiradat olivat menneet jo elokuussa kiinni ja aukeaisivat vasta tammikuun tienoilla uudelleen. Vähän hirvitti, että mitenköhän tässä nyt käy, mutta onneksi kaikki meni hyvin.
Oltiin vanhempieni luona, mikä oli varmasti parempi vaihtoehto kuin ihan keskustan tuntumassa oleskelu. Alkuillasta käveltiin Neran kanssa pihalla ja kuunneltiin paukkuja, joita sateli vielä silloin harvakseeltaan. Aluksi Nera haukkui niitä, mutta toisella ulkoilu kerralla ei enää koko paukkuja tuntunut muistavankaan. Ulos oli mentävä kuitenkin aina kun alkoi pissittää, joten siinähän Nera taisi huomaamattaan totuttaa itsensä paukkuihin. Tietenkin jos omalla pihalla paukahti alkoi Nera haukkua, mutta muuten ei paukut vaivanneet. Käytiin vielä klo 23.40 ulkona pissillä tyylipuhtaasti :) Vuoden vaihtuessa jätin Neran sisälle häkkiin ja luulen, että nukkui koko vaihtumisen ajan. Ainakin oli hieman unisen näköinen kun tulin takaisin sisälle.
Ainoa mistä muodostui ongelma oli nukkuminen. Nera kun ei millään tahtonut nukkua kun kaikki muutkin olivat hereillä ja pitivät meteliä. Meteli ei sinäänsä ole Neralle ongelma, tyynesti on tyttö vedellyt sikeitä vaikka ollaan pelailtu rock bändiä ja musiikki ei ole ihan hiljaa ollutkaan. Enemmänkin vaivaa aiheutti se, että vanhemmilla oli vieraita ottamassa vuoden vaihtumista vastaan ja Nera olisi halunnut olla heidän luonaan koko ajan pyörimässä ja tietysti etsimässä lattialle pudonneita ruuan muruja. Pikkuisen silmät vain pyörivät päässä ja meno oli aivan hirvittävän vauhdikasta. Välillä mentiin Neran kanssa toisella puolella taloa olevaan huoneeseen rauhoittumaan. Hetken päästä Nera kuitenkin alkoi jo raapimaan ovea ja ilmoittamaan, että hän haluaa sinne missä on menoa ja meininkiä. Onneksi lopulta sain Neran nukahtamaan. Vuoden 2010 ensimmäinen päivä menikin Neralta nukkuessa, mutta toisena päivänä oli taas vauhtia normaalisti päällä :)
Käytiin eilen Neran kanssa järven jäällä kävelemässä hetken aikaa. Saikin olla siellä vapaana ja hyvin pysyi lähettyvillä. Jos Nera uskaltui liian kauaksi meistä mentiin piiloon ja hetken aikaa seikkailtuaan tulikin etsimään, että minne ihmeeseen me oltiin jääty. Pakkanen oli kuitenkin niin kova, ettei kauaa voitu ulkona olla.
Kovat ovatkin olleet pakkaset, mutta onneksi Neralle on kasvanut pohjavillaa ja masukin alkaa hiljalleen saada karvaa niin selviää sitten näillä keleillä vähän paremmin. Tänään mittari on näyttänyt mukavasti -23 astetta, mikä tarkoittaa erittäin vilkasta koiraa sisätiloissa :)
Sonja
Ei kommentteja